3. lokakuuta 2011

Katie Arnoldi: Kehonpalvoja

Katie Arnoldi:Kehonpalvoja (Chemical Pink)
Yhdysvallat (suom. 2011)
263 sivua, Helsinki-kirjat

MIKSI?: Kehonrakennusaihe kiinnosti minua, koska lähipiiriini kuuluu monia lajista innostuneita. Itse tunnen asiaa kohtaa pelonsekaista kunnioitusta ja ihmetystä. ("Kehonrakennukseen" kuuluu useita eri lajeja, joista toiset ovat terveempiä kuin toiset.  Kirjassa esitetty todellisuus on sieltä sairaammasta ääripäästä.)

LYHYESTI: Aurora myy ruumiinsa ja sielunsa treenatakseen raskaan sarjan ammattilaiseksi.


KIRJE KIRJAILIJALLE: "Hei Katie! Arvostan sitä, että kirjoitit kirjan erinomaisella taustatutkimuksella itsellesi tutusta aiheesta. Henkilöhahmosi ovat myös pelottavalla tavalla todentuntuisia.

Charlesin tapa hallita ihmisiä on todella vastenmielinen. Auroran motiivit kiinnostivat minua eniten: Miksi hän on valmis uhraamaan kaiken itsemäärämisoikeutensa, terveytensä ja läheiset ihmissuhteensa saavuttaakseen menestystä kehonrakentajana?  Olisin halunnut päästä hänen päänsä sisään vielä enemmän tämän kysymyksen osalta.

Minua kuitenkin nolottaa kirjoittaa tätä kirjettä sinulle. Kirjasi sisälsi niin paljon sairaita ja pervoja kohtauksia, etten olisi halunnut lukea niitä. Vaikutti siltä kuin olisit kirjoittanut kirjaasi kaikista pimeimmät koskaan mieleentulleet jutut lainkaan niitä suodattamatta. Menetin ruokahaluni romaanisi parissa. Laittomien lääkeaineiden käyttäminen ja niiden aiheuttamat muutokset Auroran kehossa olivat yhtä lailla ällöttävää luettavaa. Siihen olit varmasti pyrkinytkin.

Minua kiinnosti kirjassa erityisesti vääristynyt kehonkuva ja ihmissuhteet. Auroran suhde tyttäreensä järkytti ja sopii kuvaukseksi myös muihin tilanteisiin, joissa vanhemman huomio on kokonaan toisaalla. Osasit yllättää tapahtumilla, eikä kirjaa voi syyttää ennaltaarvattavaksi. Kirjan rakenteessa ja siirtymissä oli myös jotain hyvin raikasta.

En silti voi sanoa nauttiineeni kirjastasi, vaikka sinulla on kirjoittamiseen lahjoja. Ainakin tulin lukeneeksi jotain, mitä en tavallisesti ikinä lukisi. Jos kirjoitat seuraavaksi jotain vähemmän pervoa, luen sen mielelläni. Kehonrakennus (vielä naisten!) on aiheena äärimmäisen kiinnostava.

Terv. ilmeisen konservatiivinen suomalainen kirjabloggari"

KIRJASTA SANOTTUA:
"Luin kirjan yhtä soittoa, neljässä ja puolessa tunnissa, en vain voinut laskea sitä käsistäni. Koominen ja kammottava, sadistinen ja hillitön, traaginen ja hauska, kaikkea samanaikaisesti. Miten mahtavan, K-18-elokuvan tästä saisi jonkun John Malkovichin kaltaisen näyttelemällä, iljettävällä päähenkilöllä, joka rakastaa lihaksiaan sukupuolettomiin muotoihin rääkkäviä naisia. En ole koskaan lukenut mitään tämän kaltaista. Tämä on kuin Marquis de Sade olisi päässyt taas irti ja kolkuttelisi kotioveamme lemmenluullaan.”
-LIZ SMITH, NEW YORK POST
TÄHDET:
+ + +

8 kommenttia:

  1. Kuulostaapa erikoiselta kirjalta - ja sellaiselta, että en heti pistä tätä kirjastoon varaukseen. :)

    Jos haluat kesymmän kehonrakennuskirjan, suosittelen Jarkko Tontin uutuutta Sali.

    VastaaPoista
  2. Samaa tuumin kuin Jenni, etten taida ihan heti pistää varaukseen :)

    VastaaPoista
  3. Hmm. Omalla tavallaan tämä kyllä herätti kiinnostuksenkin kirjaa kohtaan, mutta ehkä silti jätän vaan suosiolla pervon kehonrakentajansta kertovan kirjan toisten luettavaksi :D

    VastaaPoista
  4. Yyyyh, kuulostaa ällöttävältä kirjalta :D

    VastaaPoista
  5. Heh, ei nyt mitään ryntäystä lainausjonoihin luvassa ilmeisesti... No tälle varmasti löytyy oma lukijakuntansa. Kiitos kirjavinkistä, Sali kiinnostaa kyllä.

    VastaaPoista
  6. Pistäydyn vain sanomaan, että hauska idea tuo "kirje kirjailijalle" :)

    VastaaPoista
  7. kiitti Sonja, rehellisyyden nimissä on kerrottava, et varastin idean jostain eng.kielisestä blogista, en kyllä yhtään muista mistä...

    VastaaPoista
  8. Hurja aihe;-)

    Sinulle on jotain blogissani!

    VastaaPoista