3. lokakuuta 2011

Chicago, nauru, äitiys

Minäkin lähdin mukaan leikkiin ja tämä oli niin kiva, että täytyi tätä varten ihmisten ilmoille. Kiitos Paula sanoista, aivan uskomattomat valinnat!! 

Chicago - Rakkautteni tuohon kaupunkiin on jotenkin hassua. En ole niinkään kiintynyt tiettyihin paikkoihin, vaan kokonaisuuteen: skyline, downtown, magnificent mile. Minusta on mahtavaa kulkea sen kaduilla ja kääntää niskaa kohti pilvenpiirtäjien kattoja. Ehdoton lempipaikkani on pieni niemenkärki, jonka päässä on planetaario. Sieltä näkee koko kaupungin. Tähän kaupunkiin liittyy erityisen paljon rakkaita ihmisiä ja ihania muistoja kymmeniltä vierailuilta.

pelit - Hurahdan aina peleihin, ovat ne sitten lauta-, pleikka-, wii-, iPhone, pokeri- tai tietokonepelejä. Voisin kuulua johonkin pelaajien AA-kerhoon ja yritänkin rajoittaa pelaamista. Arki on onneksi niin kiireistä, että pelaaminen on jäänyt vähälle.  Mahtavaa on kun 6v. alkaa osata pelata: se on mukavaa yhteistä ajanvietettä silloin tällöin.

nauru - Olen viime aikoina nauranut usein. Nauruni kuulostaa vieraalta, sillä se oli välillä pitkään kateissa. Hassua, etten ymmärtänyt ikävöiväni naurua. Vauvamme on myös alkanut nauraa, eikä suloisempaa ääntä ole olemassakaan.

elämys - Haluaisin taistella elämyskeskeisyyttä vastaan, arjen puolesta. Elämyksiä voi toki kokea arjessakin: kirja säväyttää, hyvä keskustelu tuo oivalluksen, pyörälenkki lapsen kanssa vie seikkailuun, hiljainen hetki pysäyttää. Toki kaipaan sopivasti myös uusia maisemia, tuoksuja, haasteita, extremeä.

äitiys - Jatkuva ihmetyksen ja kiitoksen aihe. Äitinä olemista opin joka päivä jotain, mutta silti tuntuu että olen ihan aloittelija. Parasta äitiydessä on lapseen tutustuminen ja yhteiset hetket. 

Jos haluat vielä leikkiä, niin kerro siitä kommenteissa!! Saat minulta sanoja.

5 kommenttia:

  1. Upeita pilkahduksia! Tämä sanaleikki on ollut kyllä haasteista parhaita!

    Olen itse käynyt kerran Chicagossa, ajelimme Jeepillä ja kuuntelimme amerikkalaista rappia :-). En ehtinyt viettää kaupungissa aikaa paljonkaan, mutta sinne jäi kaipuu.

    Se, mitä kirjoitat elämyksistä, on kiintoisaa ja tärkeää. Haluan itsekin kokea enimmät elämykset tavallisessa arjessa.

    VastaaPoista
  2. Äitiys on - ainakin mulla - vähän sellainen juttu, että kun yhden asian sisäistää niin lapsi onkin jo kasvanut siitä ulos. Eikä samat systeemit millään tunnu sopivan toiseen lapseen :)

    VastaaPoista
  3. Paula- tosi ihanat sanat valitsit!! Hauskaa että olet itsekin käynyt windy cityssä ;) kuulosti ihan elämykselliseltä :D arjessa riittää haastetta, ainakin minulle...

    Maija- totta puhut! Tähän äiti hommaan on mahdotonta soveltaa mitään kaavaa. Eka on ainakin aina semmonen harjoituskappale...

    VastaaPoista
  4. Hei, tämähän on hauska leikki. Minä olisin kiinnostunut saamaan sanoja ;)

    VastaaPoista
  5. nafisan- fantasia, aitous, into, opintopiste, kirjasto

    VastaaPoista