25. kesäkuuta 2011

päivitystä

Aivan liian pitkään on ollut mielessä sivupalkkipäivitystä. Nyt sain sen aikaan. Eli blogilistaa on muokattu lähinnä lisäämällä sinne kivoja blogeja. Jos sinun blogisi ei ole siellä, niin jätähän viestiä, että voin mahdollisesti korjata asian. Muutamia jäi myös pois kun Kirsi Pihan lukupiiri loppu (harmi!) ja niin myös Olivian Kirjasieppon blogi (vielä harmimpi!).

Päivitin myös "vuoden 2011" kirjahelmiä, joista linkit löytyy sivusta. Eli siihen on listattuna joitain satunnaisesti valittuja kirjoja, joita voin epäröimättä suositella. Yläpalkkeihin päivitin myös tämän vuoden kirjalistan ajantasaiseksi. Sieltä löytyy linkkit kaikkiin tänä vuonna lukemiini kirjoihin. Vuoden 2010 kohdalta löytyy myös suosikkilistaukseni viime vuodelta. Joskus voi olla hauska selata myös tunnisteilla, esim. tähtien tai tiettyjen aiheiden mukaan, kannattaa kokeilla!

Sivupalkkia selaamalla huomaa, että minulla on myös iso-R projekti meneillään, eli Raamattu läpi tänä vuonna kokonaan. Olen valovuosia jäljessä tuosta tavoitteesta, mutta vaikkain hitaasti niin se kuitenkin etenee. Palaan joskus tähän enemmän.

Mukavaa juhannuspäivää kaikille, vesisateesta ja ukkosesta huolimatta!

8 kommenttia:

  1. Minun blogi puuttuu! ;D Mutta siis, hyvää juhannusta myös sinne! Ja mielenkiintoinen tuo Raamattu-projekti.

    VastaaPoista
  2. Nuo kirjahelmet on hyödyllisiä, tulee itsellekin napattua uusia lukuvinkkejä. Minäkin olen suunnitellut (pitkään) Iso R-projektia, täytynee joskus tehdä siitä "virallista", ehkä se sitten tulee toteutettua kun blogissa siitä mainitsisi ;) (Ne sukuluettelot puuduttaa aina jo alkuunsa.) Mukavaa juhannuspäivää :)

    VastaaPoista
  3. anki- asia korjattu, kiitos!

    villasukka - mietin että pitäisi ehkä raportoida täällä "kirja" kerrallaan tuota raamattua niin se motivoisi myöskin. jos aloitat, niin suosittelen jotain lukuohjelmaa siihen. ja sukuluettelot voi aina hyppiä tarpeentullen ;D

    VastaaPoista
  4. Minunkin blogi puuttuu (Mainoskatko on kirjablogini)!!! ;)))


    On tosin mahdollista, ettet edes tiedä blogistani, koska en ole tainnut olla kovin ahkera kommentoija, vaikka seuraankin blogiasi.

    VastaaPoista
  5. Minutkin saa lisätä jos haluaa (kukas kissan hännän nostais jne ;))

    VastaaPoista
  6. hyvähyvä, blogit on laitettu listalle - mä oon niin lahopää ja blogeja alkaa myös olla niin paljon, että menen ihan sekaisin ja sitten olen seurannut montaa blogia hallintapanelin kautta tai sitten vaan toisten blogien kautta, joten hyvä, että tuo lista täydentyy!!

    VastaaPoista
  7. Kiva sivupalkki ja tosi selkeä! ja nuo suosikkikirjat ovat kiva lisä, pitää heti klikata ja katsoa lähemmin. ;)

    Minä luin Raamatun kokonaan abivuonna ennen uskonnon kirjoituksia, kun kuvittelin, että kirjoituksissa siitä olisi hyötyä. No... ei ollut, mutta olen ylpeä kun sain luettua. Myönnän kyllä hieman Mooseksen toista ja kolmatta kirjaa hyppineeni, kun en enää jaksanut lukea siitä, minkä synnin takia pitää mikäkin eläin teurastaa, ja kuinka monta päivää on sen jälkeen epäpuhdas.
    Muttasiis - lukisin mielelläni kyllä jotain välipäivityksiä urakastasi, jos jaksat semmoisia raapustaa. :)

    VastaaPoista
  8. peikkoneito - wau, hienoa et oot lukenut raamatun! on se niin, että jostain kohtaaon vaikea ymmärtää ja pitää kiinnostusta yllä. ehkäpä teidän rohkaisemana raportoinkin tänne jatkossa jotakin.

    VastaaPoista