Alice Munro: Liian paljon onnea

Alice Munro: Liian paljon onnea
Kanada, 2009
365 sivua

MIKSI?: Ihastuin Munroon todella aikaisemmin tänä vuonna kun luin novellikokoelman Karkulainen. Halusin tämän uutuuden käsiini ehdottomasti.

LYHYESTI: Novelleissa liikutaan skandaalilehdistöaiheissa, mutta niin hienosti ihmisiin keskittyen, ettei kirjailijaa voi mitenkään syyttää "myyvien" aiheiden valinnasta.

FIILIS: Ensimmäisen novellin luin melko järkyttyneenä. Sen aihe oli kauhea, mutta silti vangitseva. Yöllä näin vielä kamalaa painajaista, joka mukaili novellin aihepiiriä. En taida muistaa, milloin kirja olisi aiheuttanut pahan unen. Jatkoin silti ahneesti ja aiheetkin hieman lempenivät.

Aiheet vaihtelevat kirjassa, mutta jokainen yksittäinen novelli luo hienon ja eheän kokonaisuuden. Tarinoiden nopeasti luotu jännite ja tapahtumat riittävät itsellään hienosti. Yksi suosikeistani, "Vapaat radikaalit", saa jopa jännityskertomuksen piirteitä. Munron taito ja kirjoittamisen hienous on kuitenkin toisaalla. Novelleiden ihmiset ovat tavallisia, keitä vaan, ja heille sattuu aivan tavallisia asioita. Heidän havainnointinsa, ristiriitansa ja ajatuksensa tulevat lukijan iholle. Näissä tarinoissa jokin hetki muuttaa koko elämän. Joskus se hetki menee päähenkilöltäkin ohitse. Kieli on riisuttu kaikesta ylimääräisestä, kuten myös kerronta.

Monet novelleista jäävät elämään mieleen. Toisista toki löytää jotain enemmän kuin toisista. Minä löydän joistain lauseistakin taikaa. Novellin päätöslauseena on aivan uskomattoman voimallista kirjoittaa: Minusta tuli aikuinen, ja vanha.

Kirjan niminovelli, Liian paljon onnea, poikkeaa jotenkin kaikista muista. Se on sijoitettu viimeiseksi ja sisälsi ensimmäisen Munro pettymykseni. En vain päässyt siihen enää mukaan, vaikka olin todella pitänyt kirjasta.

LAINAUS:

"Pitkän aikaa menneisyyden karistaa harteiltaan helposti ja jotenkin automaattisesti, kunnolla. Tapahtumat eivät katoa, ne vain muuttuvat merkityksettömiksi. Mutta sitten tulee käännekohta, jolloin kaikki se mikä on kertaalleen koettu ja tehty nousee pintaan tuoreena ja huomiota hakien, ja asioille pitäisi tehdä jotain, vaikka on selvä, ettei niille mitään mahda."

ERITYISTÄ: Munro täyttää alkavana vuonna 80 vuotta!?! Ihailen suuresti tällaisen terän säilymistä kirjoittamisessa. Munro kirjoittaa edelleen merkittävää tekstiä tarvitsematta menneitä meriittejä.

MUUTA: Munron, Lahirin ja muidenkin tänä vuonna lukemieni novellien myötä olen karistanut kaikki ennakkoluuloni novelleja kohtaan. Hyvä novellikokoelma voi olla aivan yhtä hyvä kuin romaani. Hyvän novellin kirjoittaminen on todella ihailtava taito.

TÄHDET:
+ + + + (+)

Chris Cleave: The Other Hand

Chris Cleave: The Other Hand (Little Been tarina)
Yhdysvallat 2009 (suom. 2011)
400 sivua (Gummerus)

MIKSI?: Suosituksena eräässä kirjakaupassa maailmalla. Kiinnostuin myös takakannen vuoksi, koska juonen tiivistämisen sijaan siinä sanotaan: "We don't want to tell you what happens in this book. It's a special story and we don't want to ruin it." (Vaikka tämä on tietysti markkinointikikka, minulle se toimi tällä kertaa.)

LYHYESTI: Vetävä ja järkyttäväkin tarina kahden naisen maailmojen kohtaamisesta. Toinen tulee pakolaisena Nigeriasta, toinen on englantilainen naistenlehden päätoimittaja. Tarina avautuu hiljalleen.

FIILIS: En voinut päästää tätä kirjaa käsistäni. Tarina, kieli, hahmojen kiinnostavuus ja järkyttävien tapahtumien avautuminen veivät täysin mukanaan. Little Bee tarkastelee englantilaista yhteiskuntaa omasta afrikkalaisesta näkökulmastaan: miltä asiat näyttävät kun ei ole tiennyt mitään pesukoneista tai tulevaisuuden olemassa olosta. Sarah taas ei ole mikään tyypillinen länsimainen sankaritar: hän ei ole kummoinenkaan äiti tai vaimo. He molemmat päätyvät jakamaan surua, joka on kuitenkin eri. Hyviksiä ja pahiksia on vaikea erotella. Myös Sarahin pojan Batman-pakkomielle on hieno kuvaus lapsen surusta.

Kirja ottaa kantaa yhteiskunnallisiin aiheisiin ja epäkohtiin. Se puuttuu pakolaisten kohteluun, ihmisten vapauden illuusioon ja yksilöiden vastuuseen. Romaani herättää kysymyksiä siitä, minkälainen ihminen oikeasti olen ja miten pystyn elämään todellisuuden kanssa. Toisaalta se on hyvinkin karu, mutta kuitenkin toiveikas.

Henkilöiden kohtaamisessa on ainutlaatuista aitouden tuntua, vaikka kirjassa on myös vikansa. Jossain kohtaa nojataan liikaa stereotyyppeihin ja loppu on liian nopea ja pakotetun tuntuinen. Joku epätasaisuus kirjassa myös on, jota en ihan osaa kuvailla. Liian vakavissa aiheissa on myös se hankaluus, että niistä tulee helposti liian nopeasti ohitetun vaikutelma.

"Without a future, how can you preserve the vision of government? We could try as hard as we liked in my world. We could have a most diligent Home Secretary of Lunchtime. We could have an excellent Prime Minister of the Quietest Part of the Late Afternoon. But when the twilight comes - do you see? - our world disappears. It cannot see beyond the day, because you have taken tomorrow. And because you have tomorrow in front of your eyes, you cannot see what is being done today."

MUUTA: Tämä on Cleaven toinen romaani ja kulkee yhdysvaltalaisena versiona nimellä Little Bee. Esikoinen Incendiary on myös kehuttu. Kirjailijan nettisivut ovat erittäin kattavat ja kiinnostavat, niille tästä. Kirjan englanti on vivahteikasta ja hauskaa, ei tätä tosin ole käännettykkään. (Vaikka ehdottomasti kannattaisi.)

TÄHDET:
+ + + + (+)

JOuLUiLoA!

Rauhaisaa ja kirjojen täyttämää joulunaikaa

sekä kiitos kuluneesta blogivuodesta!

bloggaamattomia kirjoja

Olen palannut enkä voi kai syyttää edes joulukiireitä extra-poissaolosta (tein nimittäin tänään 3 tunnin mittaisen jouluunvalmistautumisen). Työnantajan joulukiireet ovat sitten erikseen. Aurinko oli ihana ja toimi juuri siihen mihin sen pitikin. Minun pitäisi päästä kertomaan teille lukemistani kirjoista, mutta ne ovat olleet niin hienoja, ettei niitä voi noin vain kiireessä kuitata. Pidin paljon Munrosta, josta on tullut yksi suosikkikirjailijoistani tämän vuoden aikana. Liian paljon onnea aiheutti tosin yhden painajaisen, mutta se kertokoon kirjailijan taitavuudesta. Toinen tänä vuonna löytämäni suursuosikki on Jussi Valtonen, jolta luin myös toisen teoksen, Vesiseinä. Siitäkin lisää myöhemmin. Sattumalöydöksenä lomalta tarttui mukaan Chris Cleaven The Other Hand, joka osoittautui tosi vetäväksi tarinaksi ja teki sen mitä olen pitkään kirjalta odottanut: jotain mitä ei voi jättää mitenkään kesken ja valvottaa läpi yön. Lisäksi olen löytänyt uuden suosikkimuumin: Muumilaakson marraskuu on aivan fantastinen! Kesken on myös useampi kirja... mutta ajallansa ehdin näistä kirjoittamaan. Nyt täytyy kuitenkin paistaa kinkkua, neuloa pipo ja aloittaa uusi loma :) Ja se arvontakin on tulossa, ehkäpä uuden vuoden kunniaksi?!

Rare Exports

Jos halajaa jotain muuta kuin tiptaptiptap- joulutunnelmaa, kannattaa käydä katsomassa Rare Exports. Ei se mikään täydellinen ole: vähän vähemmän v-sanaa ja verta olisi ihan hyvin riittänyt kertomaan tarinan, mutta hauska se on ja raikas. Suosittelen tätäkin, ainakin niille joiden lapsuuden joulutunnelmaa ei ihan helposti saa pilalle :)

Antoine De Saint Exupery: Pikku prinssi (pop-up)

Antoine De Saint Exupery: Pikku prinssi (pop-up)
1943 Ranska
60sivua

LYHYESTI: Aivan upea uusintapainos Pikku Prinssistä. Tästä tykkää kaikki lapsesta vaariin. Minun mielestäni pitäisi ainakin tykätä :) Olen itse lukenut kirjan lukemattomia kertoja ja silti tykkään aina yhtä paljon tarinasta. Nyt sain vielä ihastella ihania pop-up kuvia ja leikkiä joidenkin sivujen "vipujen" kanssa. Mahtavuutta! Hieno puoli kirjassa on myös se, että sen hinta on ollut todella alhainen, kannattaa tsekata lähimmästä kirjakaupasta. 

Kirjasta löytyy luukkuja, vipuja ja todella hienoja alkuperäiskuvitusta vastaavia pop-uppeja. Suosittelen!

pupuset

En ole pitkään aikaan kertonut mitään pupusista, mutta he voivat oikein hyvin. Minulle on tullut hyvinkin selväksi mistä tulee termi jyrsijä, mutta suurimmilta tuhoilta on kuitenkin vältytty. Ei noista mitään sylipupuja ole tullut, mutta suostuvat halittaviksikin. Uteliaisuutta riittää ja karkaavat varmasti, jos yhtään on huolimaton. Hauskoja otuksia :)

aurinko

Minä päätin karata aurinkoon. Joskus kun on surkeaa niin haaveilee vaan katoavansa jonnekin: päätin toteuttaa tämän, vaikkakin kovin kiltisti ja vain viikoksi. Tätä lukiessanne olen jo kasvattamassa hiilijalanjälkeäni tai saapunut sinne missä ilma tuoksuu vähän erilaiselta. Mukaani otan Harjukaupungin salakäytävät ja Munron Liian paljon onnea. Tällä välin tänne pitäisi päivittyä muutama kirjoitus, ehkäpä arvontakin...

L.M. Montgomery: Sininen linna

L.M. Montgomery: Sininen linna
Kanada 1926
280 sivua, Karisto

MIKSI?: Monelta taholta suositeltu lohtukirjaksi. Ja toimiikin hienosti sellaisena.

LYHYESTI: Nuori nainen murtautuu irti kaikista säädyllisyyden kahleista etsiessään todellista elämää.

FIILIS: Kirja kuuluu vaikeasti arvioitaviin. Tätä ei halua liiaksi analysoida tai jakaa.

Kyseessä on suloinen kirja. Olen nuoruudessani lukenut Annat ja Runotytöt, mutta en sen koomin ole palannut Montgomeryyn. Romaanin sanotaan olevan hänen ainoa aikuisille suunnattu ja ilmeisesti sen tunnettavuus ja suosio on varsin vankka ainakin Atlantin toisella puolen.

Valancyn yksitoikkoinen ja kahlittu vanhapiikaelämä muuttuu täysin kun hän saa tietää olevansa vakavasti sairas. Hän päättelee, ettei ole reilua kuolla jos ei ole elänytkään ja kaikkien sukulaistensa kauhuksi "tulee hulluksi": eli alkaa tehdä asioita eri tavoin kuin ennen. Kapina on huvittavan pieni tämmöisestä 2010-luvun näkökulmasta, mutta toimii edelleen.

Kyseessä on aikuisten satu, joka muistuttaa paljon Tuhkimoa: kaltoinkohdeltu tyttö, joka haaveilee prinssistä (tässä tapauksessa sinisestä linnasta) ja lopulta, monen vaiheen jälkeen kaikki käy hyvin. Suomennos ei ole mitenkään loistava ja voin kuvitella kirjan toimivan parhaiten englanniksi. Siltikin Montgomeryn huumori, ironia ja viisaus tavoittaa lukijan yli 80 vuotta myöhemmin. Valancyyn samaistuu edelleen. Ajalleen uskollisena kirja on kovin kiltti ja ennalta arvattavakin, mutta ehkä se tekee tästä juuri täydellisen lohtukirjan. Nykyajan onnettomiin loppuihin tottunut melkein yllättyy :)

MUUTA: arvioita mm.
Sallan lukupäiväkirjassa
Insinöörin kirjahyllyssä
ja myös Saran kirjoissa 

TÄHDET:
+ + + +

Kiitos vinkistä!

Lopulta Valencynkin ruusupensas kukkii...

kirjalahjoja jouluun?!

 Kokosin tänä vuonna lukemistani kirjoista tämmöiset listapoiminnat vaikkapa joululahjavinkeiksi. Kategoriat ovat omiani ja mahdollistavat näiden erinomaisten kirjojen erottamisen muista luetuista.
Paljon hyviä ja lukemisen arvoisia kirjoja on tänä vuonna luettu muitakin, vaikkei olekaan tässä listattuna. Vuosi ei ole vielä lopussa, mutta tämän verran ja tähän asti on päästy. Kaikista kirjoista löytyy haulla ainakin jonkinlainen arvio blogista. 

top5 ulkomaiset:
Kim Echlin: Kadonneet
Kathryn Stockett: The Help (suomeksi Piiat)
Jhumpa Lahiri: Tuore maa (novelleita)
Jennifer Egan: The Keep
Nadeem Aslam: Elävältä haudatut

top3 kotimaiset:
Jussi Valtonen: Siipien kantamat
Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta
Riikka Pulkkinen: Totta

novellit:
Alice Munro: Karkulainen
Alice Munro: Liian paljon onnea

historiallisia:
Carita Forsgren: Kolmen kuun kuningatar
Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
Kamila Shamsie: Poltetut varjot

elämänkerrat:
Andre Agassi: Andre Agassi
Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti

suloiset:
Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
 Garth Stein: Tiellä pysymisen taito  
sarjakuvat: 
Alison Bechdel: Hautuukoti. Tragikoominen perheeni.

numerot:
Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys
Yoko Ogawa: The Housekeeper and the Professor

lapset:
Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi (POP-UP kirja)
Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu (2010, uudella kuvituksella)

nuoret: 
Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia 
Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää

klassikot:
Tove Jansson: Taikatalvi
Doris Lessing: Viides Lapsi

juoksu: 
Miika Nousiainen: Maaninkavaara
Jean Echenoz: Pitkä juoksu
 Jussi Siirilä: Juoksija

valokuvat:
Miina Savolainen: Maailman ihanin tyttö

Tässä vielä tänä vuonna lukemani kirjat. Näissä on muutama sellainen, josta en ole kertonut blogissa syystä tai toisesta. Varmasti jokunen kirja myös puuttuu, mutta pääpiirteissään saldo on tässä. Tälle vuodelle on kertynyt n.90 kirjaa, mikä on hitusen vähemmän kuin ajattelin (en taida saada 100 rikki). Ei se mitään.

tammikuu: 

Andrew Miller: Kivun mestari

Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri

Jussi Valtonen: Siipien kantamat

Julia Franck: Keskipäivän haltija

Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö

Renate Dorrestein: Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille Punahilkkaa

Kim Echlin: Kadonneet

Miina Savolainen: Maailman ihanin tyttö

Stef Penny: Erämaan armo

Kathryn Stockett: The Help

Doris Dörrie: Mitäs nyt tehdään?

Veikko Huovinen: Pojan kuolema

Carita Forsgren: Kolmen kuun kuningatar

helmikuu:

Miika Nousiainen: Maaninkavaara

Jean Echenoz: Pitkä juoksu

Doris Lessing: Viides Lapsi

Alice Eve Cohen: What I Thought I Knew

Suzanne Collins: Nälkäpeli

Henning Mankell: Kiinalainen


Jennifer Saake: Hannah´s Hope

John Simon: Koneen ruhtinas, Pekka Herlinin elämä.

Jhumpa Lahiri: Tuore maa

Susanna Alakoski: Sikalat

maaliskuu:

Jennifer Egan: The Keep

Anne Enright: Valvojaiset

Sheldon B. Kopp: Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet!

Me muut. Kirjoituksia yhteiskuntaluokista.
Toim. Hiidenheimo, Lång, Ritamäki & Rotkirch

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa

Jodi Picoult: Sisareni puolesta

Elina Tiilikka: Punainen mekko

huhtikuu: 

Muriel Barbery: Siilin eleganssi

Garth Stein: Tiellä pysymisen taito

Suzanne Collins: Nälkäpeli - Vihan liekit

Anne Tyler: Pako

Leena Louhivaara: Saa katsoa 

Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys

Tuomas Nyholm: Sinun edestäsi vuodatettu

Johanna Adorján: Rakkaudessa erottamattomat

Marie Phillips: Huonosti käyttäytyvät jumalat

Jussi Siirilä: Juoksija

toukokuu:

Kamila Shamsie: Poltetut varjot

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta

Anne B. Ragde : Berliininpoppelit

Karin Fossum: Jonas Eckel

Michelle Gagnon: The Tunnels

Lassi Sinkkonen: Solveigin laulu

Geraldine Brooks: Kirjan kansa

Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty 

Rainer Maria Rilke: Tahto tahtojen 

Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää

kesäkuu:

Riikka Ala-Harja: Jättiläinen

Kreetta Onkeli: Kutsumus

Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Yoko Ogawa: The Housekeeper and the Professor

heinäkuu:

Tiina Lymi: Susi sisällä

Douglas Kennedy: Leaving the World

Paul Auster: Invisible

Maria Von Trapp: Laulava Trappin perhe

Nadeem Aslam: Elävältä haudatut

Joanne Harris: Sinisilmä

Marianne Keyes: Brightest Star in the Sky

David Ebershoff: 19th Wife

elokuu:

Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti

Amelie Nothomb: Samuraisyleily

Kurt Vonnegut: Teurastamo 5 eli lasten ristiretki

Miina Supinen: Liha tottelee kuria

syyskuu:

Ian McEwan: On Chesil Beach

Anna-Kaisa Hakkarainen: Ihmeet tapahtuvat muille

Alice Munro: Karkulainen

Italo Calvino: Halkaistu Varakreivi

Pirkko Saisio: Punainen erokirja

Alison Bechdel: Hautuukoti. Tragikoominen perheeni.

Miina Supinen: Apatosauruksen maa

Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu

PNG: Maailma mustavalkoinen

lokakuu:  

Harlan Coben: Lupaus

 Sami Hilvo: Viinakortti

Riikka Pulkkinen: Totta

Harlan Coben: Viaton

Jennifer Weiner: Pieniä maanjäristyksiä

Andre Agassi: Andre Agassi

Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi


marraskuu:

Yann Martel: Totuus Helsingin Roccamatioista

Justin Halpern: Sh*t My Dad Says

joulukuu:


Virpi Hämeen-Anttila: Toisen taivaan alla

Tove Jansson: Taikatalvi

 Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia

L. M. Montgomery: Sininen linna

Chris Cleave: The Other Hand
Alice Munro: Liian paljon onnea

Jussi Valtonen: Vesiseinä

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia

Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia
Suomi 2010
144 sivua, Otava

LYHYESTI: Pakinamaisia kirjoituksia kirjailijana ja miehenä olemisesta.

FIILIS: Jos ja kun pääsee yli siitä, että taas yksi kirja käsittelee sitä miten ah voih onkaan niin raskasta olla ujo kirjailija (ja mies!) niin tämä oli oikein viihdyttävä. Hykertelin monille lauseilla, ajatuksille ja kiteytyksille ihastuneena. Tamminen on minulle uusi tuttavuus ja mielelläni lukisin lisää. Ilmeisesti tämä teos on jonkun asteinen jatko-osa 6 vuotta sitten ilmestyneelle Muistelmat nimiselle kirjalle.

Kirjoitukset liittyvät väljästi toisiinsa, jos ollenkaan. Monet käsittelevät kirjoittamista ja ilmeisesti kirjailijaa itseään antaen tragikoomisuudessaan aidon vaikutelman. Tamminen kertoo siitä, miten todellisuus ja eläminen on ristiriidassa kirjailijanuran kanssa ja muistakin kuluneista ja arkisista aiheista, mutta kirjoittaa myös miten kirjailija joutuu jatkuvasti pelkäämään plagiointia ja toisten aiheiden varastamista. Vaaraan kätketty armollinen puoli osoittautuu todeksi: vaikka kaksi kirjailijaa kirjoittaa tismalleen samasta aiheesta, tulee lopputuloksesta aina eri.

Suosittelen tätä bussilukemiseksi ja siihen väsyneeseen iltaan kun haluaa jotain lyhyttä ja raikasta. Kirjan kanssa on myös tarpeellista kantaa mukanaan alleviivauskynää tai muistivihkoa. 

Haluaisin lainata paljon, mutta lainaan vain yhden.
"Ajatus on pallo tai se on maisema, kolmiulotteinen joka tapauksessa. Lause on jana. Siihen janaan ajatuksen pitäisi mahtua. Menee tunkemiseksi. Niin suoraa asiaa ei olekaan, ettei sitä kirjoittaessa joutuisi vääntämään suoremmaksi."

MUUTA: Kirjan nimi on aivan maino. Kolmella sanalla mielenkiinnon ja uteliaisuuden herättäminen on poikkeuksellista. Parasta on se, että lauseen esiintyminen kirjassa tulee silti yllättäen ja hauskuuttaa.

TÄHDET:
+ + + +

Onko kokemuksia Tammisesta, tästä tai muista kirjoista?

Tove Jansson: Taikatalvi

Tove Jansson: Taikatalvi
Suomi 1957
121 sivua

MIKSI?: Olen lukenut liian vähän muumeja aikuisena. Aion korjata asian.

LYHYESTI: Muumipeikko herää kesken talviunien ja talvi onkin ihan kamala. Talvesta löytyy myöhemmin puolensa, mutta kevään odotus osoittautuu parhaaksi kaikesta.

 FIILIS: Muumit koukuttaa! Tästä saa niin monia ajatuksen aiheita, lohdutusta, hymyä ja yllätyksiä, että Janssonia pitäisi määrätä reseptillä ihmisille. Tuotantoa riittää moneen vuodenaikaan ja tunnelmaan.

- Miten sinun päästäisesi ovat oppineet lentämään? Muumipeikko kysyi. - No jaa, sanoi Tuu-tikki. - Ei pidä kysellä kaikkea. Ehkä joku haluaa rauhassa säilyttää salaisuutensa. Älä huolehdi niistä, äläkä lumestakaan.

Miten kauhistuttavaa onkaan kun kaikki tuttu on muuttunut toiseksi, aurinko ei näyttädy ja kaikki tutut vaan nukkuvat. Paitsi Pikku Myy, mutta hänkään ei halua muistella kesää. Tuu-Tikki on vähän kummallinen ja paikalle ilmestyvä Hemuli tykkää niin kamalasti talvesta ja nauttii kaikesta ja on niin onnellinen, että hänestä pitäisi hankkiutua eroon. Miten paljon Muumipeikolla lopulta onkaan kerrottavaa kun äiti vihdoin herää ja kaikki hillotkin on syöty.

Mutta sitä ennen:
"Nyt tuli kevät, mutta ei niin kuin hän oli kuvittellut. Sitä ei tarvittu enää vapauttamaan häntä vieraasta, vihamielisestä maailmasta, vaan se seurasi luonnollisena jatkona sitä uutta elämystä, jonka hän oli voittanut omakseen. Hän toivoi pitkää kevättä, jota saisi odottaa niin pitkään kuin suinkin."

Lastenkirja? En oikeasti tiedä minkä ikäistä kohderyhmää Jansson on joskus ajatellut, mutta minä ainakin kuulun siihen.

Kevättä sitten odotellessa. Syksyn pimeydessä ja lumen peittäessä kaiken on joskus vaikea uskoa, että siltä se ajallaansa tulee. Ja tuleeko se niin kuin olin kuvitellut?

Mitkä on teidän suosikkimuumeja?

TÄHDET:
+ + + +

Virpi Hämeen-Anttila: Toisen taivaan alla

Virpi Hämeen-Anttila: Toisen taivaan alla
Suomi 2010
383 sivua, Otava

MIKSI: Sattui olemaan uutuushyllyssä vapaana (1viikon lainoissa). Olen lukenut suurimman osan Hämeen-Anttilan kirjoista ja pitänytkin niistä, tosin vähenevässä määrin.

LYHYESTI: Yrityksenä on ilmeisesti kuvata monikansallista maailmaa, jossa ihmiset pohtivat sitä mistä ovat kotoisin ja minne kuuluvat.

FIILIS: Tämä olisi luultavasti jäänyt kesken, jos useampi teistä ei olisi ollut kiinnostunut arviosta. En ehkä oikein ymmärtänyt kirjan pointtia - toki se loppua kohti parani kun tarinat tulevat yhteen ja selkeämmiksi, mutta kovin ohut on kirjan punainen lanka.

Kirjassa ollaan toisaalta Englannissa ja käydään läpi 5-kymppisen Olivian elämäntarina, johon liittyy häpeää hänen juuristaan. Samaan aikaan Suomessa tehdään elokuvaa pojasta, joka rakastuu muslimityttöön. Kuvauksissa on mukana myös Olivian poika. Tarinassa on paljon sivujuonteita ja harhapolkuja, jotka eivät vie minnekään. Olisin kai kaivannut jotain puhuttelevampaa - tuli fiilis, että kirjassa on monen tarinan alku tai osa, jotka on sitten täytynyt saada väkisin yhteen.

Suomi-luvuissa viihdyin paremmin ja pidin myös Olivian tarinan käänteisestä aikajärjestyksestä, joka tässä tapauksessa toimi hienosti. Kirjassa näyttäytyy selvästi se, miten historia toistaa itseään muuttuvassa ajassakin. Kieli on paikoittain oivaltavaa ja parhaimmillaan lyhyissä kuvauksissa. Mutta silti, olen pettynyt. Dialogitkin tökkivät. Arvostan Hämeen-Anttilaa kirjailijana, mutta nyt alkaa vaikuttaa siltä, että määrä korvaa laadun hänen tuotannossaan.

MUUTA: Älä MISSÄÄN tapauksessa lue kirjan takakantta. Se nimittäin kertoo koko kirjan tarinan jo etukäteeen. Inhoan tällaista tapaa ja se kyllä useimmiten kertoo myös kirjasta: tarina on niin ohut, ettei takakantta pysty tiivistämään muuten kuin sanomalla kaiken. Minusta tämä takakansi keksii jopa enemmän kuin kirja itsessään antaa ymmärtää, mikä on vieläkin moitittavampaa.

TÄHDET:
+ + +

Hesarin (kehuvaan) arvioon tästä. Luin sen vasta omani jällkeen ja vähän vaikuttaa kuin olisimme lukeneet eri kirjan...

Nousen, otan kirjan ja luen.

Minä olen päättänyt palata lukemiseen ja blogiin. Toivottavasti tekin olette vielä täällä!?

Kävin nyt hakemassa läjän teidän suosittelemia lohtukirjoja ja niiden avulla aion löytää takaisin lukemisen arkeen. Pinossa on ainakin Montgomeryä (Sininen linna ja Anne of Green Gables), Omenansimenten maku, Oi ihana toukokuu ja Elämän lempeät maut. Käsiini sattui myös Hämeen-Anttilan uusin Toisen taivaan alla, josta luinkin ekat 50 sivua paljoakaan vielä innostumatta. Luen sen varmasti silti.

En ole käynyt teidän blogeissa, mutta nyt haluan palata niihinkin. Mitähän kaikkea on tapahtunutkaan tällä välin?!

Leffoja

Jatkan tätä aivot narikkaan osastoa. Olen katsonut viime aikoina valvottuina öinä useita elokuvia. Tässä pika-arviot niistä tai ainakin niiden parhaimmistosta. Monet sopivat myös isien kanssa katsottaviksi isänpäivän ratoksi.

Youth in Revolt
komedia 
2009
Yhdysvallat

LYHYESTI: Nickin elämä ei ole ihan sitä mitä hän olisi teinivuosiltaan toivonut. Rakastuminen telttaillessa kuitenkin muuttaa kaiken. Nickin täytyy löytää itsestään uusia puolia, jotta hän voisi saada Sheenin itselleen. Kuulostaa kliseiseltä, mutta leffa on erittäin originaali ja toimiva. Naurattaa. Suosittelen.

Wild Target
toimintakomedia
2010
Englanti

LYHYESTI: Ihanan stereotyyppiset hahmot tappavat ja pakenevat tappajia. Kohtaukset menevät hyvin eteenpäin ja tässä on sellaista toimivaa vanhanajan brittifiilistä. Väkivallalla ei mässäillä ja leffa naurattaa.

Cop Out
toimintakomedia
2010
Yhdysvallat

LYHYESTI: Dialogin kirjoittajilla on olleet aivan loistavat tähtihetkensä luodessaan tätä leffaa. Muuten oli ärsyttävää, kun jenkkityyliin suolenpätkä väkivaltaa pitää olla niin paljon tämmöisessä muuten kevyessä leffassa. Mutta silloin kun ei ammuttu, niin nauratti.

17 Again
komedia
2009
Yhdysvallat

LYHYESTI:
Juoni on tuttu monista muistakin leffoista: eli mitä jos saisi elää uudelleen tärkeimmät päätöksensä. Tässä leffassa tykkäsin siitä, että aika pysyi preesensissä. Kasvutarinana ihan kelvollinen, vaikka toki ennalta arvattava. Hauskoista sivurooleista plussaa.

 Jos rakastat
draama-musikaali
2010
Suomi 

LYHYESTI: Oli tälläkin hetkensä. Mutta juoni on epäuskottava ja liian vakava. Ja niiden suomi-popin klassikoiden laulamisen läpi leffan olisi kyllä voinut jättää väliin. Vähän väkinäiseltä tuntui koko viritelmä. Tarkoitus hyvä, näyttelijät ihan jees, mut ei sit ihan vakuuttanut. 

American Teen
dokumentti 
2008
Yhdysvallat

LYHYESTI: Jos kaipaa jotain realistista(?) kaiken tämän jälkeen voi seurata lukiotaan päättävien amerikkalaisteinien elämää vuoden ajalta. Tämä on tehty hienosti ja todentuntuisesti. Kuvatut nuoret edustavat stereotyyppien kärkeä: nörtti, suosituin tyttö, koris-stara, outo jne. Ei ole helppoa kenelläkään...

Sh*t My Dad Says

Isänpäiväkirja sähkökirjalaitteen omaavalle, tilaamalla ei taida enää ehtiä...

Justin Halpern: Sh*t My Dad Says
Kindle Edition

GENRE: oma-elämänkerrallinen huumori, pohjautuu twitter- päivityksiin.

LYHYESTI: Isä sanoo kaikenlaista hassua, kiroilee paljon ja rakastaa poikaansa.

FIILIS: Kirja on noussut lukijoiden suursuosikiksi ja hauska tämä onkin. Justinin isä on maailman vähiten passiivis-agressiivinen, sillä hän sanoo kaikki ajatuksensa suoraan ja ääneen. Kaikki. Joskus toivoisi, ettei niin olisi. Mutta parasta tässä isässä on, että hän ei ole ilkeä eikä paha, vaan kaikin tavoin hyväntahtoinen ja rakastava. Ja hänen juttunsa naurattavat väkisin. Kirja on sopivan mittainen, 176 sivua, yhtään pidempänä tarinat olisi voineet kyllästyttää.

"Happy birthday, I didn't get you a present...Oh, mom got you one? Well, that's from me then too, unless it's shitty."

"Your mother made a batch of meatballs last night. Some are for you, some are for me, but more are for me. Remember that. More. Me."

Ehkä eniten kirjasta kertoo se, että tämän kaiken keskellä pystyin lukemaan tämän. Vaatii vain vähän keskittymistä. Naurattikin.

MUUTA: Twitter sivu päivittyy edelleen, tsekkaa tästä.

TÄHDET:
+ + + (+)

Olette varmasti lukeneet...

Olette varmasti lukeneet kirjoja, joissa tapahtuu absurdeja asioita. Jotkut ovat sellaisia, että juoni menee vain aivan överiksi, eikä sellaista kirjaa pysty lukemaan. Joskus kummallisten tapahtumien tarina taas punotaan uskomattomien sattumusten ja selviytymisten kautta jotenkin järkeväksi, vaikka sitä onkin aika mahdotonta uskoa. Onhan myös kirjoja, joissa ei ole mitään järkeä, vaikkapa Pikku Prinssi tai Nalle Puh, mutta silti niistä ei haluaisi muutta kirjaintakaan.

Tämä on nyt introna siihen, että mitä minulle on aivan lähipäivinä (viikkoina) tapahtunut on täysin mahdotonta, eikä se ole hyvää. Mutta en tunnu heräävän kuitenkaan mistään unesta. Tämä vaikuttaa olevan totta. En kaipaa huomiota sanomalla näin, mutta kerron tämän lähinnä siksi, etten tiedä milloin pystyn palaamaan blogiin. Tai lukemaan mitään?

Absurdi (lat. absurdus, epäsointuinen, sorahteleva) tarkoittaa järjetöntä, järjenvastaista, mahdotonta, mieletöntä.

Mutta silti, Äiti Juliana Norwichlaisen sanoin: "Kaikki kääntyy hyväksi, kaikki kääntyy hyväksi, kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi." Ilman toivoa ei jää mitään.

Helsingin kirjamessut

Jännä juttu, voisin nimittäin kopioida tähän Kirjasiepon kirjoituksen melkeinpä sanasta sanaan: en ole koskaan käynyt kirjamessuilla, inhoan messuja ja väentungosta, tänä vuonna ajattelin mennä, mutta nyt en sitten kuitenkaan pääse. Erityisesti olisin halunnut tulla bloggaajatreffien takia, mutta kun ei niin ei. Kun asuu täällä itärajalla, on hankalaa vain piipahtaa (varsinkin kun seuraavan viikon aikana joutuu työnsä puolesta käymään 3 kertaa pääkaupungissamme). On myös kummallista, että ihmisiä kuolee (kaukaisia sellaisia) ja juhlia järjestetään vaikka olisi tämmöiset messut. Minä siis pukeudun lauantaina päivällä hillitymmin mustaan ja illalla korkeasti mustaan ja jään odottamaan teidän toisten messulöytöjä ja messukuvia. Voitte myös kertoa, miksi ensi vuoden messut kannattaisi laittaa jo nyt kalenteriin ja varmistaa pääsynsä sinne?

karhu ja ukin halot

Miesten vuoro. Katsoin eilen Suomen Oscar-ehdokaan ja paljon palkintoja kahmineen saunomiselokuvan. Siinä on paljon inteensiiviä miesten kertomuksia elämästään, joihin alastomuus ja sauna tuo rehellisen tunnun. Elokuvassa on jotain hyvin novellimaista. Välillä näytetään vain kuvaa puhelinkoppisaunasta. Nauratti ja itketti. Karhusta kertova kohtaus (tai sen loppu) on ehkä absurdein ja hienoin mitä olen koskaan suomalaisessa elokuvassa nähnyt. Ehkei sellaista voi ollakaan kuin suomalaisessa elokuvassa. Ukin halot toi mieleen Pulkkisen Totta kirjan, jota en meinaa päästä millään loppuun. Lopulta väsähdin enkä jaksanut enää kuunnella "ukkojen jorinoita". Laulu lopussa oli kuitenkin upea. Suosittelen.

Olen katsonut tässä myös kaksi muuta DVD-uutuusleffaa. Molempien aiheet tuntuivat tosi kiinnostavilta, mutta lopputulos ei vakuuttanut.

Jonesin perhe. Amerikkalainen perhe, jolla on kaikkea, onkin markkinointitiimi. Heidän tehtävänsä on levittää ostamisen ilosanomaa ja saada muutkin ostamaan heidän tuotteitaan tullakseen onnellisiksi. Leffasta tulee kuitenkin liian kaavamainen ja lopputulos on odotettavissa. Tähän on myös otettu liian vakavia aiheita, eikä sanoma silti tule ihan selväksi. Lopultakin jäljelle jää liikaa ristiriitoja.

 Four Lions. Musta komedia muslimifanaatikoista, jotka haluavat tehdä terroristi-iskun. Tässä on paljon hauskaa, mutta lopulta minua ei sitten kuitenkaan naurattanut. Ehkä minä en ole valmis katsomaan leffaa sekopäistä, jotka haluavat räjäyttää asioita ja ihmisiä, vaikka siitä yritettäisiin tehdä kuinka huvittavaa.

Andre Agassi

Andre Agassi: Andre Agassi
Yhdysvallat 2009
511 sivua, Otava

GENRE: Elämänkerta

MIKSI?: Itkonen hehkutti tätä aivan mahdottomasti viimeisimmässä Imagessa. Sitten kuulin hyvää jostain muualtakin. Ja sitten se odotti uutuushyllyssä poimijaansa. Luulin, etten mitenkään voisi pitää tästä.

FIILIS: Luulin, että jättäisin tämän heti kesken kuten niin monen kirjan viime aikoina ja kuten yleisimmin teen elämänkerroille. Ja sitten - luin tätä ensimmäisestä sivusta eteenpäin kuin noiduttuna. Peruuttakaa työt! Odottakaa! Minun täytyy vain ensin lukea tämä loppuun.

Minä en ole koskaan pelannut tai katsonut tai ymmärtänyt mitään tenniksestä. Tiesin Agassista etukäteen vain sen, että hän on kuuluisia tennispelaaja. Siksi luulisi, että minua on mahdotonta vakuuttaa vertaamalla elämää ja tennistä: "Ajattelen, ettei ole sattumaa, että tenniksessä käytetään kielikuvia elämästä. Etu, syöttö, virhe, murtaminen, nolla - love, tenniksen peruselementit ovat samat kuin jokapäiväisessä olemassolossa, koska jokainen peli on elämä pienoiskoossa."

Mutta, koska tämä kirja kertoo paljon enemmän häviämisestä kuin voittamisesta,siksi olin niin varmasti niin ihastunut. Vaikuttaa siltä kuin Agassi ajattelisi kaikkien niin varmasti tietävän hänen menestyksenä, ettei hänen tarvitse siitä enää kirjoittaa. Tarvitsee kirjoittaa se, mitä polkuja on täytynyt kulkea että on tullut siksi joka on. Mutta vastauksia tai matkaa ei voi arvata ennalta. Ehkä minut vakuutti se, miten hän sanoo vihaavansa tennistä, kirjan alusta loppuun.

Luin pelikertomuksia kuin jännitysnäytelmää. Tempauduin mukaan joka kerta. Minusta voittamisen ja häviämisen psykologia on äärimmäisen mielenkiintoista: toisella hetkellä kaikki näyttää selvältä ja sitten romahdus. Tai käänne? Hän on maailman paras, pallotellut jo 8-vuotiaana maailmantähtien kanssa, miten hän voi hävitä uudelleen ja uudelleen? Mihin kapina johtaa, kun nousee kaikkia vastaan eikä tiedä minne on menossa? Kun tekee sen aina uudelleen ja uudelleen?

Ihmissuhteissa Agassi on selvästi niin satutettu ja mustavalkoinen, että jotkut kuvaukset ovat jopa vähän tökeröjä. Hän jakaa ihmiset selvästi niihin, joista pitää ja sitten niihin toisiin. Hänessä on erakkoa ja paljon rakkautta niihin, joihin hän todella luottaa.

Jos haluaa lukea Agassin suhteesta ja avioliitosta Brooke Shieldsin tai Stefanie Grafin kanssa, en suosittele kirjaa. Toki näitäkin käsitellään, mutta ne saavat varsin vähän huomiota. Kirja ei ole myöskään treeniopas. Voisi melkein saada sellaisen kuvan, että yksi kaikkien aikojen menestynein tennistähdistä on syönyt aikuisikänsä lähinnä juustohampurilaisia. Kirjassa yksityiskohdat ovat peleistä, ihmisistä ja oivalluksista. Ja kohtalosta, johon Agassi ei usko.

Tämä on kirja aikuistumisesta, tilin tekemisestä menneisyytensä kanssa ja kaikesta siitä kliseisestä, joka johtaa oman tiensä löytämiseen. Mutta koska Agassin tarina on nin ainutlaatuinen, tästäkin tulee aivan erityinen tarina.

Elämästään kertominen tuo aina vain yhden äänen esille. Voin kuvitella, että monet kirjassa esiintyvät muistavat toisin, näkivät toisin sen mitä tapahtui. Lopputulos vaikuttaa silti rehelliseltä. 

ERITYISTÄ:  Minusta tämän kirjan kansi on aivan mahdottoman vaikuttava. Agassin epätoivoinen katse vangitsee kuulemaan hänen tarinansa. Kansi lupaa kaiken, eikä yhtään likaa.

MUUTA: Kirjan lukeminen ei tarvitse ennakkotietoja Agassista tai tenniksestä, mutta sellaista kaipaava voi kurkata vaikka wikipediaan. Yleisesti vastustan elämänkertoja, jotka on tehty minun kanssani samalla vuosikymmenellä syntyneistä ihmisistä (tai nuoremmista!). Siinäkin olin väärässä.

TÄHDET:
+ + + + +
(Lisää tämmöisiä elämänkertoja, ehdottomasti!)

Kenen elämänkerrat ovat innostaneet teitä? Mitä suosittelette?

Jennifer Weiner: Pieniä maanjäristyksiä

Jennifer Weiner: Pieniä maanjäristyksiä
Yhdysvallat 2004
469 sivua, Otava

GENRE:  Chic-lit

LYHYESTI: Elämä ei aina mene niikuin suunnittelee... (Yllättyköön ken tahtoo!)

FIILIS: Tämän blogin kirjallisuustaso on kyllä laskenut kuin lehmänhäntä... Kai se on sitten suoraan verrannollinen minun mielialaani ja mielentilaani. No joka tapauksessa luin tämmöisen hömppäkirjan. Siinä yhdeltä on kuollut vauva ja kolme muuta on raskaana ja saa vauvat. Ja kaikilla on ollut ja on kovasti suunnitelmia siitä miten elämän pitäisi mennä. Ja sitten se ei mene. Yhden mies pettää ja toisen on ihan vätys ja kolmannen anoppi häiriköi perhettä. Mikä ihme voi saada hömppäkirjailijan ottamaan tämmöisiä aiheita kirjaansa? Eniten tarkoitan tuota vauvan kuolemaa ja siihen liittyvää juonta.

Luin kuitenkin kirjan alusta loppuun (en siis voi syyttää kuin itseäni) ja onhan se siis ihan sujuva. Mutta:
1) Kansi on kamala. Se pelkästään enteilee huonoa.
2) Henkilöt ovat suurimmaksi osaksi tosi streotyyppisiä ja ärsyttäviä.
3) Tapahtumat ovat streotyyppisiä ja ärsyttäviä.
4) Jos joku tietää jonkun vauvakliseen, jota EI löydy tästä kirjasta niin lupaan hänelle palkkion.

Ja sitten iski jo syyllisyys kun näin ikävästi sanon. Hömppänä tämä on ihan jees. Ehkä tämä on parasta jollekin, joka haaveilee ekasta vauvasta ja ihanasta elämästä naimisissa.

MUUTA: Weinerilta on ilmestynyt kuusi kirjaa, joista viisi on suomennettu. Huhu kertoo, että kirjat eivät parane aikajärjestyksessä. Tämä on kirjailijan 3. teos.

TÄHDET:
+ + (+)

Harlan Coben: Viaton

Harlan Coben: Viaton
Yhdysvallat, 2005
356 sivua

LYHYESTI: Kummallisia kuolemia ja elämänkohtaloita jännittävässä paketissa.

FIILIS: Tämä toinenkin lukemani Coben oli oikein hyvä. Pidin ajatuksista joilla tässä leikittiin: Jos on kerran ollut vankilassa, vaikka vahingossakin, voiko siitä koskaan palata tavalliseen elämään? Jos on kerran ollut strippari, voiko elämänsä suunnan muuttaa kokonaan? Miten menneisyytemme seuraa meitä?

No, tämä nyt kuitenkin on ihan perusjännäri, eli mitään liian syvällistä ei todellakaan ole luvassa. Mutta ei myöskään mitään liian ahdistavaa. Coben tekee juonistaan selkeästi kovin monimutkaisia, mutta kuitenkin niin, että niitä pystyy seuraamaan. Aina kun luulee olevansa kärryillä, voi jostain tulla uusi koukku.

Jotkut kirjan hahmot ja yksityiskohdat hitusen ärsyttivät, mutta kokonaisuus oli jälleen oikein vetävä. Aion luultavimmin jatkaa Coben putkeani ja suosittelen häntä kovasti myös muille.

MUUTA: Tämä kirja oli ihan itsenäinen opus, mutta yksi rikostutkija oli tuttu siitä toisesta Cobenista, eli ilmeisesti hän käyttää joitain samoja hahmoja. Tästä toiseen Coben arviooni muutaman viikon takaa. 

TÄHDET:
+ + + +
(Tähteni ovat muuten sellaisia fiilistähtiä. Arvioin kirjoja verraten niitä toisiin saman genren kirjoihin.)

Kaikki toistaan tarvitsee

Tämä menee ehkä sarjaan "Funniest Home Videos", mutta selittelemättä enempää on pakko julkaista tämä täälläkin. On mahdollista, että allekirjoittanut esiintyy videossa ;) Tämä koottiin muutamassa tunnissa eilisen päivän aikana eri puolilta Suomea. Liittyköön tämä kirjallisuuteen niin, että kirjailija (ja pastori) Jaakko Heinimäki esiintyy myös pätkässä. Irja Askolan (joka on muuten myös hieno runoilija) sanoin: Surettaa, hävettää, harmittaa nämä viime aikaset kirkolliset keskustelut. Mutta aina voi laulaa.

i'm back ja KIITOS!

Unohdin kertoa, mutta olin viikon poissa, (työ)matkalla. Jotenkin ajattelin päivittäväni tänne kuitenkin jotain reissultani, mutta saatavilla olevan tietokoneen hitaudesta ja matkan luonteesta johtuen en sitten tehnyt sitä.

Haluan sanoa, että tuon edellisen postauksen kommentit ovat aivan todella tärkeät minulle. KIITOS. Ennen matkaa en päässyt etsimään noita kirjoja kirjastosta, mutta aion ehdottomasti käydä listan läpi ja palaan siihen varmasti monesti uudelleen. Kiitos myös kivoista toivotuksista ja lohdutuksista, ihania olette.

Olen lukenut hömppää, lisää Cobenia, runoja ja paljon satuja. En ole vaatinut itseltäni mitään. Olen ajatellut, että jos elämä voi yllättää ikävästi, niin ehkä on mahdollista että se yllättää myös samalla tapaa ilolla? Odottamatta?

Nyt ikävöin teidän blogeihin ja lukemaan kirjalöydöistä tällä viikolla.

Enkä ota tavaksi kadota yllättäen, poikkeustilanne yllätti.

etsintäkuulutus: lohtukirjoja

En nyt ala kertoa syitä ja seurauksia enkä edes aio kummemmin valittaa (ainakaan vielä). Mutta olen varsin allapäin, ollut jo jonkin aikaa. Ihana Pulkkisen uutuus Totta masentaa minua entisestään, eikä mikään muukaan kirja tunnu lohduttavan ja piristävän. Coben oli melko sopivaa, tarpeeksi viihdyttävää ja kevyttä. Mutta mitä suosittelette? Haluan onnellisia loppuja, haluan unohtaa, haluan uppoutua ahdistumatta! Kirja ei myöskään saa olla liian pitkä tai monimutkainen. Oi kuka kirjailija auttaisi? (Hätäensiapuna luin Pikku Prinssin, ostin sellaisen ihanan luukkukirjaversion siitä. Postaus siitä myöhemmin.)

nobelista

Vuoden 2010 kirjallisuuden nobelin saa Mario Vargas Llosa - On muuten hassu sattuma että yritin lukea hänen kirjaansa Tuhma tyttö alkusyksystä, mutta se jäi kesken. Kirjassa ei sinällään ollut mitään vikaa, mutta jotenkin väsähdin sen kanssa kun jotain muuta tuli tilalle. Nyt tietysti kaduttaa =D

Nobelistilta riittää suomennoksia 11 kirjan verran, joten valinnanvaraa ei ainakaan puutu jos haluaa tähän Perulaiseen tutustua. Häntä tituleerataan maanosansa merkittävämmäksi kirjailijaksi ja yhdeksi "vaikutusvaltaisimmista latinalaisen Amerikan intelektuelleista".

Ootteko muut lukeneet?

Sami Hilvo: Viinakortti

Sami Hilvo: Viinakortti
 Suomi 2010
208 sivua

MIKSI?: Blogisuositusten perusteella.

LYHYESTI: Sota ja rakkaus ja isien "synnit".

FIILIS: Paljastan ensin tyhmyyteni ja naiviuteni: Minä en tiennyt mikä viinakortti on, paitsi ehkä varsin etäisesti (kun aloin keskustella tästä, minulle selvisi, että itsepalvelu Alko on varsin uusi asia?!). En ole myöskään  juuri tullut ajatelleeksi sotapoikien välisiä ihastumisia ja rakastumisia rintamalla. Mutta enemmän kuin historiallisen katsauksen, Hilvo kirjoittaa hienon tarinan. Kirjasta puhuessa täytyy tietysti mainita homoseksuaalinen suhde, mutta sen takaa näkyy mielestäni paljon muutakin.

Sukupolvien välinen yhteys hahmottuu jälkikäteen ja pojanpoika löytää isoisästä itsensä, lähes identtisen. Vaan ajat ovat muuttuneet ja silti on samaa. Keskimmäinen sukupolvi vaikenee kaikesta, jopa niin ettei lukijakaan pääse jyvälle kaikesta. On kai vaan parempi olla hiljaa.

Pidin kirjan rakenteesta, vaihtelusta nykyisen ja menneen välillä. Kieli on kaunista ja toimivaa. Jossain kohdin en aina ymmärtänyt kaikkea, mutta se häiritsi yllättävän vähän.

Aloin myös ajatella vaariani. Hän vietti armeijassa ja sodassa 6vuotta, "parhaat vuotensa". Millaista onkaan voinut olla ihan vain läheisyyden ja kosketuksen kaipuu kuoleman ympäröidessä, kaukana kotoa? Toivottavasti joku on pitänyt kädestä.

ERITYISTÄ: Tämä on esikoiskirja. Hilvon oma blogi löytyy täältä.

MUUTA: Varsin kehuvia arvioita löytyy esim.
Inahdus
Hesari
Kirjanurkkaus

TÄHDET:
+ + + +

Hauskankamalat perhekuvat

Jos on joskus tuntunut, että hävettää katsella lapsuuden perhepotretteja, niin tällä sivustolla tuo nolostus saa kyllä ihan uudet mittasuhteet. Suosittelen kaikille piristämään maanantaita. Nää on hauskoja, kenelle oikeasti tulee mieleen ottaa tämmöisiä? Sivustolle, jossa näitä löytyy tuhansia, pääset tästä.

Noista kuvista tuli myös mieleen, etten ole tainnut mainita täällä yhtä suosikkisivustoani, eli Postsecret:iä. Se on jatkuva "taideprojekti", jossa ihmiset lähettävät postikorttisalaisuuksiaan. Ne vaihtuvat kerran viikossa ja pysäyttävät aina. Sinne pääsee tästä.

Harlan Coben: Lupaus

Harlan Coben: Lupaus
Yhdysvallat 2006 
387 sivua

MIKSI?: Ystävän suosituksesta.

LYHYESTI: Sujuvaa jännitystä ja moninaisia juonikoukkuja.

FIILIS: Vihdoinkin! Minulle sopivaa jännitystä ei ole ihan helppo löytää. Sen pitää olla vetävää, mutta ei ahdistavaa eikä liian väkivaltaista. Tämä oli pakko huitaista päivässä ja huudella vaan perheelle, että koittakaa nyt etsiä jotain ruokaa kun äiti lukee.

Juoni on yksinkertaisuudessaan niin monimutkainen, etten osaisi sitä varmaan selittää vaikka yrittäisinkin. Siinä oli minulle juuri tarpeeksi kokkua, eli en keksinyt mitään oikeastaan etukäteen ja kuitenkin pysyin ihan hyvin kärryillä.

Päähenkilö Myron Bolitar alkaa selvittää tuttavaperheen 18v. tytön katoamista, koska kokee olevansa siitä osavastuussa. Cobenin kerronnassa on parasta sujuvuuden ja huumorin lisäksi se, että erilaisia lankoja jätetään taidokkaasti ilmaan, mutta lopulta ne myös kerätään. Tykkäsin Myronista ja muistakin kirjan hahmoista, koska ne tuntuivat aidoilta. Muutenkin kirjan jutut olivat ajassa kiinni. Tulin viihdytetyksi juuri sillä tavalla kuin kevyellä jännityskirjalla pitääkin.

ERITYSITÄ: Tämä on 7. Myron Boliar- romaani Cobenilta, mutta ensimmäinen suomennettu. Ihan hyvin pääsi kärryille, vaikkakin jotkut jutut jäivät vähän avoimeksi menneisyydestä.

MUUTA: Cobenilta on käännetty ilmeisesti 7 kirjaa suomeksi, viimeisimpänä Kadonneet ja Tiukassa otteessa. Taidan lukea niitä seuraavaksi.

TÄHDET:
+ + + +

vapaus ja kirjojen tasa-arvo

Olen lukenut useamman kirjan, mutta en saa niistä kirjoitettua vielä. Huomasin pitäneeni syyskuussa alle yhden käden sormien verran vapaapäiviä. On pakko rauhoittua ja hengittää välillä. Onneksi on kirjoja, joihin saa kadota. Onneksi voi lukea juuri sitä mitä kunakin hetkenä mielii. Ja teille voi kirjoittaa siitä, mitä juuri nyt on mielessä:

Vuoden kristillinen kirja- ehdokkaat julkistettin (oi tätä innostusta! :)). Voittajan valitsee Maarit Tastula ja se julkistetaan Helsingin kirjamessuilla. Suurimmasta osasta kirjoja en tiedä mitään, mutta nostan tähän ehdokkaista näytelmänä aivan loistavan Heini Junkkaalan: Kristuksen morsian  ja kaikille kiireisille varsin ihastuttavan Johanna ja Juha Tanskan: Silitä kissaa. Siinä on neljäkymmentä lyhyttä hiljaisuuden "harjoitusta" kuten Silitä paitaa, Makaa selälläsi, Katso kauas, Varjele keskeneräisyyttä, Pyhitä lepopäivä ja Luovu hyvästä. 

Uusimmassa Imagessa on pitkä juttu siitä, miten kirjalla menee oikeasti hyvin:

Kirja on pop
"Hautajaiset peruttu! Ei kirja ole kriisissä. Kirjat ovat nyt isompia hittejä kuin rocklevyt, ja kirjailijat, he ovat seksikkäämpiä kuin koskaan."

Jutussa sivutaan myös "sosiaalista lukemista" eli sitä mihin kirjabloggaaminenkin kategorisesti kuuluu. Lehdessä oli muutenkin ihan kiinnostavia juttuja. Suosittelen lehtiosastolta.  

 

Tällä kolkalla maailmaa oli kirjakaupassa extra-alennus eilen. Sorruin. Taas. 

Mutta kun Ina  herätti keskustelua kirjastossa käymisestä niin en malta olla sanomatta, että olen todella paikallisen kirjaston kanta-asiakas. Ihmettelen, etteivät kaikki käy kirjastossa?! Maksimi määrä lainoja on 70 ja useimmiten se onkin minulla aina täynnä. Puolustuksekseni on sanottava, että siinä on myös yhden lapsen lainat. Kirjastossa on kaikkea! Myös uutuuskirjojen varausjonot tuntuvat pyörivän todella nopeasti. Ja tunnustan: en tiedä milloin olisin ostanut täysihintaisen kovakantisen kirjan. Miten muut? Miksi ei kirjastoon?

Mukavaa viikonloppua kaikille!

sarjakuvasuosituksia ja maailma mustavalkoinen

Hautuukoti arvion yhteydessä heräsi keskustelua muistakin sarjakuvakirjoista, joista sarjakuvaummikoiden olisi hyvä aloittaa. Suosituksia sateli ja haluan jakaa ne tässä yhteisesti. 

Salla Brunou suositteli seuraavia kirjoja. Hänen blogiinsa pääset tästä ja sieltä löydät myös hienot arviot näistä kaikista.

 - Alison Bechdelin Hautuukoti. Kirjallinen kasvutarina.
 
 - Marjane Satrapin Persepolis. Älykkään ja rohkean tytön lapsuus ja
  nuoruus Iranin vallankumouksen jälkeen.

  - Mauri Kunnaksen Mac Moose ja Jagge Migreenin tapaus. Hulvaton
  huumoridekkari, mukana myös Rolling Stones.

Hreathemus blogista Nulla dies sine legendo kirjoitti kommenteissani tällaisen listan:

* Alan Moore: Watchmen (suom. Vartijat)
* Art Spiegelman: Maus
* Alan Moore: From Hell
* Marjane Satrapi: Persepolis
* James O'Barr: The Crow
* Alan Moore: V fod Vendetta (suom. V niinkuin verikosto)
* Neil Gaiman: The Sandman -sarja
* Frank Miller: Sin City -sarja

Myös Olivian kirjablogissa oli uusista kiinnostavista sarjakuvista: katso tästä.


Itse jatkoin sarjakuvarintamalla Maailma mustavalkoiseen, joka kertoo lapsettomuudesta. Suosittelen tätäkin kaikille. Kirjan selaa kiireessä läpi vartissa, mutta jäljet ja kaiut säilyvät paljon pidempään. Kehotan pysähtymään. Tämän voi silti lukea monen monta kertaa. Tunnelma on pitkälti sama kuin Ihmeet tapahtuvat muille - kirjassa. Liikkeellä on nyt vain pingviinit ja hyvin vähän sanoja tai selityksiä. Toivon, että yhden voi julkaista täälläkin, kun nämä kerran ovat blogista ja netistä vapaasti poimittavissa. Maailma mustavalkoinen blogiin pääset tästä. 

PNG: Maailma mustavalkoinen
Suomi 2010
112 sivua